factoring-rahoitus-1

Payments | Palvelu-uutiset

Takaisin blogiin

Uudistuksia palveluissamme

Olemme tehneet ja yhä tekemässä useita uudistuksia palveluihimme. Haluamme jatkuvasti kehittyä ja tarjota asiakkaillemme vain parasta. Jotkin muutokset ovat myös meitä koskevan, alati muuttuvan lainsäädännön sanelemia. Tänä vuonna pääsemme julkaisemaan monia parannuksia ja päivityksiä, joiden eteen olemme tehneet töitä.

Osa palveluista ALV:in piirissä

Verottajan päätöksestä osa Svea Paymentsin palveluista kuuluu nykyään yleisen arvonlisäveron piiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että joihinkin hintoihin on lisätty ALV 24 % alkaen 1.1.2021. Muutos näkyy asiakkaidemme saamilla laskuilla automaattisesti. Täältä näet tarkemman taulukon siitä, mihin palveluihin arvonlisävero lisätään: http://docs.sveapayments.fi/products-and-services/pricing/

Uudet lasku, yrityslasku ja erämaksu

Olemme tehneet kovasti töitä kehittääksemme laskua, yrityslaskua ja erämaksua entistä paremmiksi. Meillä on jo jonkin aikaa ollut käynnissä projekti, jonka myötä lasku, yrityslasku ja erämaksu saavat kaivatun päivityksen – jatkossa myös niille on saatavissa samat tilitysmallit, palautustyökalut ja raportit kuin muillekin maksutavoille ja kaikki hallinta tapahtuu Extranetissä.

Aktivoimme uusia ominaisuuksia vaiheittain vuoden 2021 aikana. Tiedotamme projektin etenemisestä erikseen ja kerromme, kun päivitetyt versiot maksutavoista ovat saatavilla käyttöön.

PSD2-korttimaksamisen uudistus

Korttimaksamiseen liittyviä palveluitamme on päivitetty vastaamaan PSD2-lainsäädännön velvoitteita, ja uusi korttimaksupalvelu on otettu käyttöön vuoden alussa. PSD2:n myötä muun muassa asiakkaan vahvaan tunnistamiseen korttimaksamisen yhteydessä liittyvät säännökset ovat muuttuneet. Tämä tarkoittaa sitä, että kortin tallennukseen perustuvia CIT/oneclick-maksuja käyttävien verkkokauppojen on täytynyt tehdä tiettyjä muutoksia integraatiossa. Tästä on tiedotettu kortin tallennusta / tokenisointia käyttäviä asiakkaita erikseen. Muiden verkkokauppojen osalta muutostarpeita ei ole tullut.

Viime vuoden alussa kirjoitetun blogin aiheesta voit lukea täällä. Lisätietoa on tämän jälkeen opittu PSD2:sta, mutta perusasiat ovat pysyneet samoina.

Uusi Shopify V2 Gateway

Olemme parantaneet Shopify-integraatiotamme. Uutuutena mm. nyt myös Shopifyssa maksutavan voi valita suoraan verkkokaupan kassalla, siirtymättä maksulomakkeellemme. Lisäksi palautukset voi tehdä Shopifyn kautta. Katso asennusohjeet uudelle V2 Gatewaylle täältä: http://docs.sveapayments.fi/modules/shopify-installation-guide/

Masterpass on poistunut maksutapavalikoimasta

Masterpass ajaa alas toimintojaan Suomessa, mistä johtuen se on poistunut myös meidän maksutapavalikoimastamme viime vuoden lopulla. Mobiilimaksutapoina tarjoamme edelleen suositut MobilePayn, Pivon ja Siirron.

Maksulomakkeelle tulossa parannuksia

Maksulomakkeellemme eli maksutavan valintasivulle on tulossa kevään aikana useita käytettävyyttä parantavia muutoksia. Muotoilemme uudestaan mm. joitakin ilmaisuja, teemme parannuksia mobiilikäyttöön ja selkeytämme tietojen näyttämistä maksusivulla. Muutokset on suunniteltu ulkopuolisen auditoinnin pohjalta parantamaan maksukokemusta.

Tilaa blogi

Här hittar du alla nummer av Update

Till pdf-arkivet
update-magazine